Tuesday, July 12, 2011

Blogin aloittaminen on tuonut paljon uutta energiaa ja intoa päivään, pohdiskelin vielä eilen tulevia aiheita ennen nukahtamista. Blogi kannustaa myös omalla tavallaan pitämään huolta omasta hyvinvoinnista ja ottamaan rehellisesti vapaata aikaa rentoutumiseen ja elämästä nauttimiseen.

Aamu alkoi hyvillä mielin suosikkisuihkugeelini herättelemänä.



Tuote vaahtoaa ylellisen pehmeästi iholla ja tuoksu on pirteän harmoninen. Greipin tuoksulla on aromaterapeuttisestikin piristävä, aktivoiva, alakuloa lievittävä ja voimaa ja energisyyttä tuova vaikutus. Sekoitan joskus muutaman pisaran greippiöljyä tuoksuttomaan vartalovoiteeseen, joka myös ilahduttaa mieltä ja auttaa jaksamaan.

Monday, July 11, 2011

Terveys, hyvinvointi ja onnellisuus ovat asioita, joiden tavoitteleminen inspiroi aina yhtä paljon. Niitä osaa myös arvostaa ja katsoa ihan uudesta näkökulmasta kiireisemmän työjakson tai muulla tavoin vaativan elämänjakson jälkeen, jolloin ne eivät ole olleet niin itsestäänselviä elementtejä arjessa. Mutta löydettyään hehkuvat värit takaisin elämäänsä niistä haluaa pitää kiinni entistä vahvemmin ja löytää jokaisesta päivästään myös uusia, kauniin vivahteikkaita sävyjä ja nyansseja.

Kirjoitan blogissani terveydestä, itsetunnosta, hyvinvoinnista ja ilosta, asioista jotka tekevät arjesta nautittavaa, kannustavaa ja motivoivaa. Pyrin harrastamaan säännöllisesti liikuntaa, pitämään huolta sopivasta ravitsemuksesta ja kokeilemaan erilaisia hyvinvointia ja rentoutumisen tunnetta lisääviä harrastuksia, ja niistä kirjoitan myös täällä.